Reviisori
Optimaalinen yhdistelmä henkilökohtaisia ominaisuuksia, alan ymmärrystä sekä kirjanpidon, verotuksen ja juridiikan asiantuntemusta.

- 2009 – 2014PricewaterhouseCoopers
- 2006 – 2008Grant Thornton
”Yli kymmenen vuotta suurissa kansainvälisissä ketjuissa työskenneltyäni halusin luoda itselleni mielekkäämmän työpaikan ja asiakkaille joustavamman palvelun. Toiminta-ajatuksena on alusta asti ollut laadukas ja asiantunteva palvelu kirjanpitoon, verotukseen ja yhtiöoikeuteen yhden luukun periaatteella: asiakas saa kaiken tarvitsemansa yhdeltä ja samalta henkilöltä. Vuosien varrella rakentuneet kumppanuudet Suomessa ja ulkomailla tuovat tarvittaessa mukaan muiden asiantuntijoiden erityisosaamisen. Nautin työstä asiakkaideni parissa ja kehitän osaamistani ja palveluani jatkuvasti, jotta asiakkaat saavat tarvitsemansa avun ja enemmänkin.”
Marko Pöntinen, HT-tilintarkastaja, KTM, KRT
Tilintarkastus on vakuutus, ja hyvä tarkastaja on väsymätön kysyjä
”Tilintarkastus voidaan kokea lakisääteisenä pakkona. Asiantunteva tarkastaja kuitenkin havaitsee virheet ja puutteet kirjanpidossa ja verotuksessa ja ehkäisee niiden syntymistä jo ennalta. Sääntely ja toimintaympäristö muuttuvat jatkuvasti, joten jatkuva tarkastus on olennainen osa yrityksen riskienhallintaa. Tilintarkastus on halpa vakuutus, ja siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti.”
Analyyttistä ajattelua jo vuodesta 1980
Lakisääteisen tilintarkastuksen tehtävä on varmentaa, että tilinpäätöksen tiedot ovat paikkansapitäviä ja lainsäädännön mukaisia.
Tilintarkastus on ennen kaikkea kokonaisuuksien hahmottamista ja hallintaa. Tilintarkastaja lausuu tilintarkastuskertomuksessa, antaako tilinpäätös oikeat ja riittävät tiedot yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tähän päästään kahdella keskeisellä keinolla: käyttämällä ammatillista harkintaa tarkastustoimenpiteiden suunnittelussa ja suuntaamisessa sekä keskittymällä tarkastustyössä olennaiseen. Alan sääntely ja vaatimukset ovat kiristyneet jatkuvasti, mutta nämä periaatteet ohjaavat työtä nyt ja jatkossakin.

Art of audit
Reviisori kehittää toimintaansa jatkuvasti asiakkaiden parhaaksi ja tuottaa lisäarvoa vahvalla asiantuntemuksella, luotettavalla palvelulla ja kansainvälisellä osaamisella.
Laadukas tilintarkastus luo turvallisuutta organisaation sisällä ja uskottavuutta sidosryhmille, kuten asiakkaille, rahoittajille ja viranomaisille.
Ota yhteyttä

HT-tilintarkastaja, KTM, KRT